Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Polttopuuta Tammelasta

Tilallamme on 257 ha metsää, jota hoidamme talousmetsänä, tavoitteena mahdollisimman tehokas puuntuotanto. Metsiimme mahtuu silti myös luonnonsuojelualueita sekä erityisen tärkeitä elinympäristöjä, jotka haluamme ehdottomasti säilyttää, ja joita käytämme myös itse virkistykseen. Lailla suojellut metsämme Kaukolanharjun kupeessa ovat upeita ulkoilu-, sienestys- ja marjastusmaastoja.
Tavoitteenamme on jatkuvati laajentaa metsäpinta-alaa sekä lisätä metsän vuotuista kasvua.
 
Valtaosa puukaupoista ovat pystykauppoja, mutta myös hankintaa tehdään joka talvi noin 200 m³. Hankintapuut ovat pääosin tukkipuuta kohteista, jotka ovat arkoja suurille koneille tai kuuluvat maisemallisesti arvokkaisiin alueisiin. Kuitupuuta kertyy hankintana kohteista, joihin ei kustannustehokkaasti saada isoja koneita töihin, kuten pienet kuviot. Energiapuun osuus hankinnasta on lisääntynyt jatkuvasti kysynnän mukaan, ja pellon reunoja raivataan ahkerasti. Lehtikuitupuun jalostamme polttopuuksi yksityisille asiakkaille myytäväksi. Risut, lahopuun ja latvukset myymme hakkeena suoraan asiakkaille, ja lämmitämme myös itse oman metsän hakkeella. 
 
Faktaa metsistämme:                             
  Puumäärä keskimäärin 140 m³/ha
  Vuotuinen kasvu 1520 m³/vuosi
  Hakkuutavoite 1250 m³/vuosi
 
 
 
Yhteystiedot
 
Mikko Rekola                                                            Rekolan tila                                                      
 
 
 
p. 040 526 1043                                                       Alikyläntie 94
 
 
 
mikko.rekola (at) rekolantila.net                         31340 Porras